Rakkaat ystävät siellä koti- ynnä muilla rintamilla,

terveisiä Normandian tukikohdastamme! Tuntuu häkellyttävältä ajatella, että siellä kotopuolessa elämä jatkuu entisenlaisena. Täällä se on niin kovin erilaista, aika kuluu niin eri tavalla eikä huomisesta tiedä koskaan. Toivon, että siellä voidaan hyvin ja säät suosivat. Täällä ne eivät ole kuluneella viikolla suosineet, mutta tänään, D-Dayna, tilanne oli onneksi toisin. Auringonpaiste turvasi joukkomme kulkua, kun valloitimme Normandian rannikon.
Valloituskierroksemme, jota johti urhea komentajamme kansainvälisistä palveluista, alkoi aamun sarastaessa puoli yhdeksän jälkeen. Raivasimme ensin tiemme Baueyx'n kaupunkiin, jossa haimme inspiraatiota taistoomme ja tutustuimme Centre Guillaume le Conquérant -museossa Baueyx'n seinävaatteeseen. En tiedä, tunnetteko kyseistä taideteosta sielläpäin, lyhyesti sanottuna kysymys on n. 70 metriä pitkästä ja 50 senttiä leveästä käsinkirjotusta, 1000-luvulta peräisin olevasta seinävaatteesta. Siihen on kirjottu 1064-1066 vuosina tapahtuneita historiallisia tapahtumia, jotka käsittelevät Englannin ja Ranskan suhdetta. 1066-vuonnahan Englanti valloitettiin ja Hastingsissa käytiin kuuluisa taistelu. Noiden sotaisten aikojen kaikuja mekin kuulimme tänään. (Jos haluatte tietää seinävaatteesta lisää, voitte mennä googlaamaan. Kirjepaperia säästääkseni tyydyn vain lyhyeen selvitykseen.) Mainittakoon, että kyseisessä museossa oli seinälaatan mukaan vieraillut myös Walesin prinssi puolisoineen vuonna 1987. Tunsimme kuninkaallisuuden läsnäolon. Se oli kuin imeytynyt museon seiniin.
Bayeux oli oikein viehättävä kaupunki ja kerkesimme maihinnousumme lomassa ihailla jopa maisemia, vaikka matka nopeasti etenikin.

Jotta sallimus olisi puolellamme, piipahdimme myös paikallisessa kirkossa, taisteluonnea ei voi koskaan pyytää liikaa. Oven edustalla tunsimme oman pienuutemme.

Tarkistettuamme joukkomme kunnon Baueyx'ssa etenimme alkuperäisen strategian mukaan ja saavuimme itse rannikolle. Jos olisin runoilija, koittaisin kuvata teille kaikkia niitä tunteita ja ajatuksia, mitä nuo maisemat meissä herättivät, mutta koska en ole, tyydyn jälleen tiiviimpään ilmaisuun, joka toivottavasti koruttomuudessaan kertoo jotain siitä, mitä tuo alue yhä nykypäivänä henkii.

Näissä maisemissa saimme kuulla, mikseivät entisaikojen sotilaat syöneet noina kriittisinä 1940-luvun vuosina mereneläviä: ihmisruumiita nauttineet ravut ynnä muut äyriäiset olisivat koituneet kuolemaksi. Me voimme vain kuvitella, näiden jälkipolville säilyneiden kuvausten perusteella, minkälaista elämä on tuolloin niin monille täällä ollut.

Pienten hetkien verran, kuten kurkkiessamme jo rapistuneesta bunkkerista ulkomaailmaan, minä ja Staratsu eläydyimme heidän tunnelmiinsa. Heidän, jotka kaukana kotimaastaan taistelivat ja yrittivät selviytyä. Heidän, joista moni päätyi tänne, Omaha Beachille:

Perehdyttyämme ensin museossa tätä näkyä edeltäneisiin vaiheisiin (opimme muun muassa, että kypärää käytettiin pesuvatina, istuimena, tyynynä ja kirjeiden ja valokuvien säilytyslaatikkona, ja Staratsu vaikuttui tiedosta, että jo häntä edeltäneet taistelijat olivat poltelleet Lucky Strikea) ja taisteluissa mukana olleiden elämään emme voineet kuin hiljentyä Amerikan lipun ja miltei kymmenentuhannen valkoisen ristin edessä.

Ymmärtääksemme tästä vielä hitusen lisää joukkiomme suuntasi viimeisenä tukikohtanaan The Pointe du Hociin, joka oli yksi Yhdysvaltain hyökkäyskohteista. Maisemat olivat jylhät ja niissä oli kouriintuntuvia todisteita muistuttamassa siitä, mitä historiassa tapahtui. Maasto on edelleen pommien jäljiltä. Paljon paremmassa kuosissa emme olleet mekään, voinen tässä sanoa, sillä eväsvarastomme oli jäänyt olemattomaksi ja miltei kahdentoistatunnin marssi vaati veronsa. Tunsimme kuitenkin vahvistuvamme siitä ajatuksesta, että tiedämme nyt edes vähän, miltä entisajan sotilaista tuntui. Voitte siis olla meistä siellä kotona ylpeitä!

Päivän valloituksemme päättyi iltasella, jolloin saavuimme takaisin tukikohtaamme ja kohtasimme itsensä Majesteetin salaisen palvelun agentin. Hän kiitti komppaniaamme henkilökohtaisesti maihinnousupäivämme urotöistä ja suostui kuvattavaksi kanssamme.

Hän poseerasi British Army L4A1:n kanssa ja oli hyvin pleased to see us. Lupasimme Staratsun kanssa, että poikkeamme piakkoin vastavierailulle, viettäähän Majesteetin agentti tänä vuonna suuria juhlia. Niiden huipentumisen aika on jo ihan kohta! Kuinka nopeasti viikot täällä kiitävätkään!
Tällaiset kuulumiset halusimme nyt jakaa täältä kaukaa, kaukaa merien takaa! Kun muistatte meitä, muistakaa, että meille kuuluu hyvää ja tuvassamme on lämmintä ja mukavaa. Hyvää jatkoa, kunnes jälleen kohtaamme!

Teidän, Miss Behave & Stara-apina, Normandia